JUMALTEN KEHÄ 2021
116 x 89cm
Akryylimaalaus kankaalle. Lisäksi fosforimaalia ja hopeista metallilehteä.
Koti Helsingissä.
Kun vastavalmistunut aukaisi lahjapaketin, hän hoki ”Voisiko se olla..?! Voisiko se olla..!?”. ”Jumalten Kehä” oli saapunut Kotiin ja hän ei voinut uskoa sitä!
Lahjan saaja oli nähnyt ”Jumalten Kehän” näyttelyssä ja rakastunut siihen välittömästi. Samaan aikaan hän oli viimeistelemässä vaativia opintojaan huippuyliopistossa, joten hän kielsi taulun hankkimisen itseltänsä. Mutta hän jatkoi sen ajattelemista. Hän seurasi tauluun liittyviä postauksia somessa ja harkitsi jopa tyytymistä johonkin muuhun, mikäli ”Jumalten Kehä” ei enää olisi hankittavissa myöhemmin. Loppukokeiden alkaessa taulu jäi keskittymistä vaativan tenttimisen jalkoihin.
Universumi tiesi, että taulu oli hänen ja järjestäytyi. Samaan aikaan hänen äitinsä etsi täydellistä valmistumislahjaa rakkaalle tyttärelleen. Taulun symbolismi kuvaili tyttären opiskelemaa asiantuntijuutta ja olihan äiti nähnyt samassa taidenäyttelyssä tyttärensä reaktion. Hän tiesi taulun olevan oikea valinta. Ja olihan se! Minulla tuli onnenitku, kun hän kertoi koko tarinan.
Tämä on juuri se, mitä tarkoittaa ”Universumin Huumori”. Kun kaikki järjestäytyy täydellisesti. Tämä asiakastarina kuvastaa täydellisesti myös sitä, minkä koen antavan taiteelleni sen merkityksen. Uskon, että taiteeni on oikeastaan kulttuuristen aarteiden hakemista jostain alitajuisesta aarrekaamiosta tähän maailmaan. Ja että niistä kaikissa on jonkun osoite.
Karhuemo pentuineen halusi kömpiä päästäni jo kauan, ennen kuin sain sen muilta töiltä valmiiksi. Karhu synnyttää talviunen aikana pesässään poikaset ja jättää talvipesän, kun aurinko on herättänyt Luonnon uudelleen ja lumet sulavat pois. Naaras hoitaa poikasiaan yksin kunnes ne itsenäistyvät.
Karhulla on erityinen asema ihmisten historiassa ja mytologiassa. Suomessa sillä on kymmeniä nimiä ja sen kokoon, kahdella jalalla tallustamiseen ja viisisormiseen tassuun on liitetty erityislaatuisia uskomuksia. Karhu on myös kunnioitettu riistaeläin. Ihmiset uskoivat, että jumalat laskevat karhun taivaasta hopealankojen varassa metsiin. Karhupeijaisissa kallo nostettiin petäjään auringonlaskun suuntaan, jotta jumalat ottaisivat karhun takaisin ja laskisivat uuden tilalle. Kuinka kauan ja montako kertaa karhu on kiertänyt Kehän?
Sekoitteeseen yhdistyy vielä naava, joka näyttää minun silmääni aivan luonnon omalta hopeiselta kuusenkoristeelta. Pitkä naava kertoo ilmanpuhtaudesta, eli ihmisen poissaolosta. Luonnon kaikki säikeet ovatkin jumalten jättämiä, Luonnon uudistumisen ja elämänkehän jälkiä. Ja minäkin olen lapsineni yksi Kehän ilmaisu.
Kiinnostuitko maalauksistani? Ota yhteyttä!
Uutiskirjeen tilaamisen lisäksi voit seurata taidematkaani somessa, jossa julkaisen sisältöä nimimerkillä @eevakart Facebookissa ja Instagramissa.