KIPU 2024

🇫🇮Mustetahratekniikkani tarjoamista abstrakteista muodoista nousi tällä kertaa erityisen surumielinen aihe. Ymmärsin heti, että kyseessä on kaikki ne silmiä kirvelevät sirpaleet, yksin kätketyt itketyt, Metsälle suodut salaiset särjetyt. Uskoakseni löysin jotain hyvin universaalia, omien henkilökohtaisten lisäksi.

Koen omaavani laajan tunneskaalan. Usein ne ottavat kivun ja kyyneleiden muodon ja näen tunteeni kuvina, mikä lienee osa kulttuurista identiteettiäni.. Herkistyn rakkaudesta, ilosta, myötätunnosta, kauneudesta ja myötätunnosta. Itken myös ärsyyntymisen, pettymyksen ja harmin hetkellä. Lohduttomin niistä on ikävä, jonka näen erilaisina valon muotoina. Kannan itkuni usein Metsään, joka on turvallinen ja tarpeeksi vahva suojelemaan tunnettani.

Metsän vihreys ja neonoranssi aurinko luovat taianomaisen ja ainutlaatuisen tunnelman, missä värit ovat vahvassa fantasiamaisessa vuoropuhelussa. Kaikki alkuvaiheen vehreä hiljainen unenomainen harmonia tuntui yhtäkkiä saaneen luonnetta ja raameja kirkuvista punaisista. Kullan ja violetin sävyt toivat syvyyttä ja pehmeyttä kokonaisuuteen. Kyyneleet ovat pikkiriikkisiä lasihelmiä, prestiisi tekninen yksityiskohta. Valossa muuttuva aurinko on punaista metallilehteä, joka puskee pimeydessäkin pintaan.

Metsä on kuin suomalainen kirkko, Luonto täynnä henkistä jumaluutta ja äidillistä lohdutusta.Metsä kuuntelee ja ymmärtää aina. Se hengittää ja ottaa vastaan kaikki kyyneleet, säilyttää niistä jokaisen.

Jumala tai täynnä jumaluutta, äiti Luonto lohduttaa lastaan hiljaisuudessa, lähettää enkeleitä hakemaan annetut kyyneleet. Viisaat varpuspöllöt, kenties sielulinnut saavat ravintoa tai juopuvat tytön arvokkaista kyyneleistä. Varpuspöllöillä on oma viisauteen liittyvä symbolisminsa, niinkuin on verenpunaisella auringollakin. Liittyvätköhän ne toisiinsa vai ovatko vain pyhät puitteet juhlallisuuksille.

Sain useita erinomaisia nimiehdotuksia Uutiskirjeeni tilaajilta tätä teosta varten. ”Kipu” tuntui heti oikealta ja sen etymologia ratkaisi lopullisen valinnan. Kipu-sanalla on alkuperäinen yhteys valo-sanaan. Vanhassa kirjakielessä ”valo” viittasi myös kipuun, kuten esimerkiksi luuvalon tapauksessa. Sanan alkuperä ulottuu alkusuomalaiseen aikaan, ja sen merkitys kipuna tunnetaan myös lähisukukielissä. Valo onkin siis kipua kuvaileva sana ja synonyymi, jolla on syvät juuret suomalaisessa kielessä ja kulttuurissa.

Minusta tämä kaikki on täydellistä maagista surrealistista harmoniaa. Tästäkin työstä nousi kiitollisuus siitä, että sain toimia sen kuljettajana tähän maailmaan

Ruokkiiko tyttö lintuja, onko hän siellä ensimmäistä tai viimeistä kertaa, vai käykö hän siellä ”sunnuntaisin” itkemässä sielunsa puhtaaksi. Onko valokin vain synonyymi kyyneleille? Ehkäpä suomalainen mytologia, sananlaskut tai laulut antavat vastauksen.
Mitä Sinä näet maalauksessani?

Millaisia muut maalaukseni ovat? KURKISTA MAALAUSVALIKOIMAANI TÄSTÄ!

🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿IN ENGLISH: ”Kipu” means ”Pain”. This time, a particularly sad subject emerged from the abstract forms offered by my signature styly choise: the ink stain technique. I understood right away that it was all those shards stinging the eyes, the crying ones hidden alone, the secret broken ones that were allowed into the forest. I believe I found something very universal, in addition to my own personal ones.
I feel that I have a wide range of emotions. Often they take the form of pain and tears and I see my feelings as images, which is probably part of my cultural identity.. I am sensitive to love, joy, compassion, beauty and compassion. I also cry at the moment of irritation, disappointment and hurt. The most inconsolable of them is longing, which I see as different forms of light. I often carry my cries to the Forest, which is safe and strong enough to protect my feelings.
The greenery of the forest and the neon-orange sun create a magical and unique atmosphere, where the colors are in a strong fantasy-like dialogue. All the green, quiet, dreamy harmony of the beginning suddenly seemed to get character and frames from the screaming reds. The shades of gold and purple brought depth and softness to the whole. The tears are tin-rich glass beads, a prestigious technical detail. The sun, which changes in the light, is a red metal sheet that pokes to the surface even in the dark.
The forest is like a church for Finns, Nature full of spiritual divinity and motherly comfort. The forest always listens and understands. It breathes and receives all the tears, preserves every one of them.
God or full of divinity, Mother Nature comforts her child in silence, sends angels to fetch the tears given. Wise sparrow owls, perhaps soul birds are fed or drunk on the girl’s precious tears. Barn owls have their own wisdom-related symbolism, as does the blood-red sun. Are they related to each other or are they just a sacred setting for celebrations.
I received several excellent name suggestions from my newsletter subscribers for this work. ”Pain” immediately felt right and its etymology decided the final choice. The word pain has an original connection with the word light. In the old literary Finnish language, ”light” also referred to pain, as, for example, in the case of bone light. The origin of the word dates back to early Finnish times, and its meaning as pain is also known in related languages. Valo is a word describing pain and a synonym that has deep roots in the Finnish language and culture.
To me, this is all a perfect magical surreal harmony. From this job too, gratitude arose that I could act as its driver into this world
Is the girl feeding the birds, is she there for the first or last time, or does she go there ”on Sundays” to cry her soul out. Is light just a synonym for tears? Perhaps Finnish mythology, Proverbs or songs give the answer.
What do you see in my painting?