HOHTO 2024
2 x 30cm x 30cm x3cm
Akryylimaalaus kankaalle, lisäksi hopeista metallilehteä ja metallimaaleja.
500€ (Myynti vain yhdessä)
Teoksen HOHTO kaksi maalausta esittävät hopeanaamion riisuvia juhlallisia hahmoja, joiden rinnalla on harakka smokissaan. Ehkäpä kyseessä on kuninkaallinen pari hovilemmikkiensä kanssa? Vai ovatko linnut heijasteita heistä itsestänsä?
Harakat ovat älykkäitä lintuja ja niitä pidetään usein viekkaina ja ovelina. Ne ovat myös oppivaisia ja voivat sopeutua moniin erilaisiin ympäristöihin. Suomessa harakkaa pidettiin huonon onnen tuojana tai kuoleman ennustajana. Tämä voi johtua niiden mustavalkoisesta ulkonäöstä ja siihe, että myös raadot kelpaavat niiden ruoaksi. Yleisesti harakkaa pidetään varkaana ja mieltyneenä kaikkeen kimaltavaan. On yleinen luulo, että se varastaa kiiltäviä esineitä ja koruja pesänsä koristeluun (mikä ei välttämättä pidä paikkaansa nykytietämyksen valossa). Harakka kuitenkin symboloi myös varallisuuden hankkimista tai ahneutta. Harakoista on monia satuja ja sanontoja, jotka viittaavat hohtavan objektin syndroomaan, turhamaisuuteen, kimalluksen hamstraamiseen sekä myös epäonneen.
Maalauksissa käytetty hopean sävyinen metallimaali yhdistettynä punertaviin sävyihin luo hienovaraisen ja melankolisen tunnelman. Kontrastia ja huomiota korostavat hopeinen metallilehti ja harakan sinivihreät hohteet, jotka ovat tehty metallimaalilla.
Teos kuvaa sosiaalisia kudelmia ja kuvioita, pinnallisuuden roolia ja harhaa, inhimillistä vetoa kauneuteen sekä kimalluksen väliaikaista luonnetta.Teos syventyy teemaan, joka paljastaa hienostuneen pinnan alta piilevän totuuden tai sen kätkemisen. Sommitelma on tunnelmaltaan melankolinen ja juhlallinen. Ehkäpä juhlat ovat päättyneet ja on aika paljastaa todellisuus hohteen takana. Ei tarvitse enää esittää. Vai ovatko juhlat vasta alkamassa?
Mitä Sinulle tulee näistä Hohdosta mieleen?
HALUAN OSTAA TÄMÄN MAALAUKSEN!
Ota yhteyttä tällä lomakkeella.
Uutiskirjeen tilaamisen lisäksi voit seurata taidematkaani somessa, jossa julkaisen sisältöä nimimerkillä @eevakart Facebookissa ja Instagramissa.