Taiteilijaesittely Anna Saksman

audio artist Anna Saksman

Äänitaitelija Anna Saksman

Olen syntynyt ja kasvanut Pyhäjärvellä, Pohjois-Pohjanmaalla. Asun nykyään Helsingissä. Kasvaminen pohjois-pohjanmaalaisen pienen paikkakunnan juurevuuden ja yhteisöllisyyden keskellä on ollut maadoittavaa rakennusainetta. Sillä, että lapsuudenperheessäni oli tilaa luovuudelle, taiteellisuudelle ja henkisyydelle on ollut merkittävä vaikutus taiteilijaksi kasvussa.

Taustani on teatteri-ilmaisun ohjaajana, mutta ääni on ollut aina enemmän tai vähemmän osa työtäni. Valmistuessani vuonna 2005 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun AMK:n Taideakatemiassa taiteellinen opinnäytetyöni: ”Kurkisauna – äänimeditaatio oman äänen löytämisestä” oli ääneen perustuva teos. Ääni on mukana myös jokapäiväisessä työssäni äänikirjalukijana, jota olen tehnyt yli 10 vuotta. Vuodesta 2018 lähtien olen alkanut luomaan omaa äänityöskentelymenetelmää auttamaan ihmisiä oman äänensä äärelle. Nykyään olen syvästi inspiroitunut luomaan ääniesitystaidetta.

Esitystaiteilijana minua kiinnostaa mystinen luontoyhteys ja pyhä. Yhdistyminen maahan ja alkuvoimaan sekä ikiaikaiseen taivaan avaruuteen ovat inspiraationi alkulähteitä.

Ääni on minulle auditiivisen elämyksen rinnalla kokonaisvaltainen kehollinen kokemus ja työskentely äänen kanssa on minulle hyvin kehotuntumaperäistä. Se auttaa aistimaan, tuntemaan ja kokemaan itseäni elävöittäen läsnäolon kokemusta. Olen kiinnostunut elävästä läsnäolosta.

Ääni on minulle myös kanava näkymättömän ilmaistumiselle ja taiteilijana tehtäväni onkin asettua kuuntelemaan. Kuuntelen ja aistin näkymätöntä; luontoa, villiä, pyhää; alkulähteestä, sanojen tuolta puolen kumpuavaa. Annan ääneni, muunnan olemukseni instrumentiksi, kanavaksi sille, mikä ilmaistua haluaa.

Tunnen kiitollisuutta työstäni saamasta tunnustuksesta vuosien varrella. Huhtikuussa 2022 minut palkittiin vuoden parhaaksi äänikirjalukijaksi kaunokirjallisuuden kategoriassa teoksella Väylä. Tunnen merkityksellisyyttä, kun saan virittäytyä teoksen sielunmaailmaan ja antaa läsnäoloni ja ääneni teoksen tulkiksi. Lukemiani teosten ääninäytteitä pääsee kuuntelemaan täältä ja teokset ovat kuunneltavissa kokonaan bookbeatin sekä storytelin palvelimissa. Opinnäytetyöstäni ”Kurkisauna” sanottiin Turun Sanomissa, että se ”…kuuluu ehdottomasti vuoden väkevimpiin teatterielämyksiin.” Työskennellessäni vuosia teatteriohjaajana Teatteri Reipas Irmassa käsikirjoittamani ja ohjaamani teos ”Sataa kaatamalla” palkittiin Seinäjoen Harrastajateatterifestivaaleilla ja se valittiin myös Suomen edustajaksi kansainvälisille harrastajateatterifestivaaleille Tromsöön.

Jatkossa haluan toteuttaa enenevässä määrin esitystaideteoksia, jotka kohottavat, tuovat yhteen, herättävät sydäntä ja alkuvoimaista luontoyhteyttä. Unelmani on toteuttaa ääniteoksia pyhissä, väkevissä luontopaikoissa inspiroivien yhteistyökumppaneiden ja taiteilijoiden kanssa ympäri Suomea ja myös ulkomailla.

YHTEYSTIEDOT:

www.annasaksman.fi (sivut avataan 1.12.2022)
https://kirja.elisa.fi/lukija/anna-saksman
anna.saksman@gmail.com
+358 415023 3326

Lue myös ”AuRORA”-näyttelyn kuvataiteilijoiden Eeva Kouvalaisen, Timo Hutun , Ann-Mari Kamppurin ja Johanna Kangasharjun taiteilijaesittelyt!